THROWBACK TO PREGNANCY PART II

26.-28.3.2014

Lähdettiin Teron kanssa nauttimaan kahdenkeskisestä ajasta Viron puolelle, vielä kun siihen oli mahdollisuus. Säät helli, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta molempina päivinä. Urheasti jaksoin sen kilometrin verran kävellä hotellilta Viron keskustan sykkeeseen shoppailemaan sekä yhtenä päivänä kierreltiin Vanhassa kaupungissa. Reissua ennen oli jo etureppu hyvää tahtia kasvanut ja alkanut painamaan, jonka seurauksena alaselkää oli juilinut. Kotiuduttua taisin tehdä enää viikon verran töitä, jonka jälkeen lääkärintodistuksella jäin sairauslomalle.

24.4.2014

Kello 8.00 istuin Nokian laboratoriossa odottamassa vuoroani sokerirasitustestiin. Tässä vaiheessa vielä pelkäsin neuloja, ulvasin kun ensimmäisen kerran verta imettiin kyynärtaipeesta näytteenottopurkkiin. Aloitin hyvin epäilevästi juomaan sitä kuuluisaa sokerilitkua, olin kuullut ja lukenut kuinka se on ällöttävää ja voi tulla oksurefleksi kun sitä juo. Minulla se meni hyvin alas, olisin voinut jopa toisenkin mukillisen sitä kumota sisuksiini. Voi luoja mikä herkkuperse mä olen, hah! Menin takaisin laboratorion aulaan istumaan, luin rauhassa omaa kirjaani kunnes yhtäkkiä päässä alkoi pyörimään ja kylmä-kuuma hiki puskemaan esiin. Haukoin happea kuin kala kuivalla maalla, nojasin seinään ja toivoin etten retkahda tuolista alas lattialle. Se olis tietty ollu hippusen vaarallista sen eturepun kanssa, mutta eritytenhän se nyt olisi ollut noloa! Onneksi olin mennyt istumaan reunapaikalle, jotta pystyin nojaamaan oikealla puolella olevaan seinään. Kukaan ei tullut auttamaan, kukaan ei kysynyt onko mulla kaikki ok. Niin perus suomijuntteja labra täynnä, hienoa toverit! Toivottavasti teidän suonia ronklataan kovakouraisesti.

25.4.2014

Seuraavana päivänä mentiin hakemaan Postista äitiyspakkausta, jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Esittelin Terolle jokaisen tuotteen pakkauksesta, sitä ei niinkään mun esittelytuokio tainnut kiinnostaa.  Samana päivänä pistin vappusiman tulille, ihan ekaa kertaa ikinä tein sitä ite. Ja ai että siitä tuli nannaa!

26.5.2014

Sairasloma vaihtui kesälomaksi. Jälkikäteen ajateltuna veetuttaa, kun eihän mun todellakaan olisi kannattanut suostua kesälomaani tässä pitämään. Sairaslomatodistuksen olisin todellakin saanut, jolloinka se kesäloma olisi siirtynyt hamaan tulevaisuuteen. Mihinkäs multa mukamas ne supistukset, turvotukset, väsymykset sun muut olisi kadonneet yhtäkkiä. Vaan tässäkin tyhmää hormonihirviötä huijattiin tuolla firmassa.

Luin myös jostain netin ihmeellisestä maailmasta, että tyhjällä vessapaperirullalla saisi kuulumaan vauvan sykeäänet. Pakotin Teron kokeilemaan, mutta eihän sieltä nyt mitään kuulunut. Tero on vaan niin puolikuuro, saletisti sykkeet kuuluu serlan tyhjällä paperirullalla. Voisin alkaa kaupittelemaan niitä neuvoloihin ja odottaville äideille!

Neuvolasta sain pissan stiksausvälineet kotiin ja käskyn stiksata päivittäin pissaa. Verenpaine alkoi tässä kohtaa kohoamaan sekä paino nousemaan enemmän kuin raskauden missään muussa vaiheessa. Tässä vaiheessa alettiin epäilemään orastavaa raskausmyrkytystä.

16.6.2014

Päivä päivältä olo alkoi olla tukalampi, vuoden 2014 kesä oli yber lämmintä aikaa. Turvotukset oli jäätäviä sekä kesäkuussa  mun piti kerätä pariinkin kertaan vuorokauden kaikki virtsat ja kiikuttaa semmonen törkeen kokoinen mehupurkki laboratorioon. Kerran, kun Tero oli töissä niin minä ja thö kusipurkki istuttiin ihan vierekkäin bussissa, niin kuin erottomattomat bestikset konsanaan. Thänk kaad en sählännyt ja kastanut sitä purkkia. Olihan siinä joo kansi, mutta eiköhän se mun tuurilla olisi kussut silti alleen. Olipas osuvasti sanottu, ehhehe. Tässä vaiheessa myös sain ihan diagnoosin epäilylle,pre-eklampsia eli raskausmyrkytys.

5.7.2014

Mun babyshowerit! Olin vaipunut jo masennukseen ja aivan varma ettei Tero ole osannut mulle mitään vauvakutsuja järkätä vaikka mä olin niistä puhunut harva se päivä. Tuli siis täysin puun takaa nää kekkerit mulle. Muistan sen, kun tultiin kaupoilta Teron kanssa ja ihmettelin missä meidän koirat on. Miksi terassin ovi oli raollaan. Apua, joku on Tero murtautunut meille! Soita poliisit! Ja sitten ne tytöt tuli sieltä makuuhuoneesta. Olin kusta alleni, for real. Pelästyin ja aloin poraamaan, kun olin niin yllättynyt ja iloinen että mulle onkin tämmöset kemut järkätty, jee! 

14.7.2014

Aamupäivällä mulla oli taas neuvolakäynti ja tällä kertaa sanoin että oon valmis lähtemään Taysin osastolle. Muahan oli jo kuukauden päivät nlatäti koittanut saada sinne lähtemään, mutta koska lupasin kuunnella itseäni ja olojani, mittailla verenpainetta ja stiksailla, juosta kerta viikossa neuvolassa ja siihen päälle vielä soitella sinne niin antoi täti mun vielä olla kotona. Nyt kuitenkin olin kypsä lähtemään.

Siellähän ne sitten synnytysvastaanoton jälkeen otti mut osastolle heittämällä sisään. Taistelu ei vieläkään ollut silti ohi!

THROWBACK TO PREGNANCY

2.-3.11.2013 

Herään lauantai-sunnuntai yönä kipristelevään mahakipuun ja raahaudun vessaan. Tuntuu kuin menkat olisivat alkamassa, kivut vain ovat kovemmat. Mietinkin, että mitä helvettiä? Monta vuotta käytössä olleet minipillerit ovat pitäneet kovat kuukautiskivut tipotiessään, joten miksi nyt yhtäkkiä näin? 

Siinä vessanpytyllä istuessani koen yhtäkkiä lamaannuttavan vatsakrampin ja suorastaan heittäydyn housut nilkoissani meidän pienelle vessanlattialle sikiöasentoon sykkimään yllättävästä kivusta. Saan kontattua (kyllä, edelleen housut nilkoissa) eteiseen hakemaan lääkekaapista burana + panadol yhdistelmän, vedän coctailin naamariin ja toivon kipujen katoavan. Menen takaisin vessan mustalle matolle, olo on edelleen aivan kamala. Tero on herännyt makuuhuoneessa, kuullut ähellykseeni ja huikkaa onko kaikki ok, tarvitsenko apua? Tero tulee viereeni henkiseksi tueksi vessan lattialle - kohtaus on kaikenkaikkiaan ohi noin kymmenessä minuutissa. 

3.-4.11.2013

Seuraavana päivänä mietimme ja ihmettelimme yöllistä kohtausta, mistä se johtui? Ei ne menkatkaan sitten edes olleet, koska verta ei edelleenkään ole tullut. En jaksa vielä huolestua juurikaan mistään. Kivut loppuivat yölliseen kohtaukseen eikä ole mitään huonoja tuntemuksia ollut koko päivänä. Mietin kuitenkin, että ehkäpä tähän aikaan kehoni työstääkin niitä kuukautisia, mutta minipillereiden takia ei vuotoa tule? Eihän mulla vuotoja ole pillereiden takia ollut moneen, moneen vuoteen kuin vain kerran-pari vuoden sisällä. 

Seuraavana yönä kuitenkin se taas alkaa -herään jälleen kerran täysin samanlaiseen olotilaan, nyt vielä astetta kivuliaampaan. En enää vain raahaudu vessaan, suorastaan juoksen sinne. Olo on kuin paskoisin sisuskaluni ulos, nyt myös oksettaa aivan hullunlailla. Järjetön kramppi pakottaa taas syöksymään lattialle, sikiöasento ei tällä kertaa olekaan hyvä. Mikään asento ei ole hyvä. Kierin, ähisen ja puhisen järkyttävissä tuskissani -mikään ei tuo helpotusta. Tero on taas pompannut sängystä ylös ja tuo mulle pyytämättä lääkecoctailin, koirat ovat työntyneet järjettömän pieneen vessaan mun "avuksi". Suorastaan ulvon kivusta, samaan aikaan on kylmä ja kuuma, hikeä puskee otsalle, tärisen. Tero ehdottaa ambulanssin soittoa,mutta sanon ettei vielä. Tällä kertaa mystinen kohtaus oli kestoltaan pidempi ja todella paljon kivuliaampi. Mitä helvettiä mulle tapahtuu?

4.11.2013

Aamulla lähdin tunnollisesti töihin. Kerron vuorossa oleville työkavereille hiukan naureskellen viikonlopun tapahtumia ja mietin ääneen, että mitähän ne voisivat olla. Yksi työkavereista vinkkaa raskaudesta. Eei, ei se voi olla mahdollista. Syön minipillereitä. Kuitenkin työpäivän jälkeen sanon Terolle, että käydään kuule ostamassa raskaustesti kaiken varalta.

Mitä mä sanoin, en voi olla raskaana. Testiin piirtyy vain yksi viiva, huh.

Jäätiin sitten edelleenkin pohtimaan syitä miksi mulle tuli ne yölliset kivut. Umpisuolen puhkeaminen oli poissa pelistä, koska johan se olisi tässä puhjennut. Päätin, että varaan ajan tähystykseen ja selvitän, mitä tää oli. Pelokkaana mietin jo tulevaa yötä, joko taas..

13.11.2013

Tapani mukaan sitten unohdin hoitaa koko asian selvittämisen, kivut loppuivat ja kukapa sitä ehdoin tahdoin haluaisi jonnekin tähystykseen mennä. Jokin järjenääni sai mut nyt kuitenkin tekemään uuden raskaustestin, ihan apteekin oman. Käytiin taas aamuvuoron jälkeen se ostamassa, enkä malttanut odottaa seuraavaan aamuun vaan menin tekemään sen samantien kun kotiin päästiin.

Siinä se sitten oli, vai oliko? Sehän on vain haalea plussa, eihän se voi olla positiivinen, eihän?! Tulin vessasta ulos, näytin Terolle tikkua ja vieläkin shokissa vakuuttelin ettei se ole positiivinen. Tero oli toista mieltä, plussa mikä plussa. Ei, ei ja ei! Nappasin puhelimella pissaisesta tikusta kuvan ja lähetin ystävälleni (jolla jo on lapsi, tietää siis näistä raskaustesteistä), salaisesti toivoen että hän kirjoittaa myös takaisin, että eihän tuo mikään plussa ole, Anna don't worry. Takaisin tuli kuitenkin salamannopeasti "ihanaa, onnea!!" Tässä vaiheessa mä oli niin nollat taulussa. Häh? 

14.11.2013

Toisen, kolmannen ja ehkä neljännenkin pissaisen testitikun jälkeen, jotka kaikki näyttivät enemmän ja vähemmän plussaa, päätettiin varata aika Koskiklinikalle ultraäänikuvaukseen. Mä en uskonut olevani raskaana, en mä voinut olla, tää on vaan jotain suurta väärinymmärrystä ja noi testitikut on jotenkin viallisia. Koskiklinikalla mut otti vastaan joku Virolainen naislääkäri. Eukko kurtisteli kulmiaan, kun sanoin ettei mulla ole hajuakaan mun kuukautiskierrosta, koska yksinkertaisesti pillereiden takia mulla ei semmoista ole vuosikausiin ollut. Toinen kurtunaihe lääkärin naamalle tuli, kun kerroin syöneeni ihan tavalliseen tapaan pillereitä ja nyt epäilen olevan raskaana, koska erittäin monta raskaustestiä oli ollut positiivisia. "Ei tama olla mahdollista, ollakko aivan varma?". No perkele, sinähän se meistä kahdesta se lääkäri olet!

Hyppäsin ketareet leväälleen gynekologin penkkiin, muutenkaan siinä penkillä makaaminen ei ole mitään maailman mukavinta puuhaa niin ei sitä kyllä pätkääkään auttanut se että verkkokalvoni havaitsivat nyt Tommy Tabermanin. KYLLÄ! Tommyn naama ja runonpätkä oli lätkästy kattoon kiinni, niin että pystyin nauttimaan näkemästäni samalla kun makasin gynekologin armoilla. En unohda tätä koskaan, hyh. 

Siinä se nyt oli. Lääkäri ei onnitellut, koska tästähän ei edes kuulemma pystynyt sanomaan juuta eikä jaata että onko tämä nyt ihmisen alku vai ei. Tää tieto lämmitti todella sydäntä, maksoinhan tästä 110€ niin olisin perkele halunnut saada täyden vastauksen mieltä myllertävään kysymykseen! Tämä diagnosoitiin sitten  epämääräisenä "nestepisteenä", joka toki saattaa olla alkio - selvinee seuraavassa ultrassa. 

Lähdettiin huristelemaan yhtä epätietoisina takaisin kotia kohti - mä olin edelleenkin siinä mielentilassa ettei mun sisälläni kasva mikään, ei vaan voi. 

25.11.2013

Ensimmäinen neuvolakäynti. Mä olin joutunut aikasemmin kertomaan jo töissä esimiehelle mahdollisesta raskaudesta, koska tää eka neukkukäynti sattui sijoittumaan iltapäivään ja mulla tietenkin oli aamuvuoro, joten oli anottava aikaisemmin pääsyä pois töistä. Oli inhottavaa kertoa esimiehelle, varsinkin ihan näin alussa. Niin, ja jouduin tiedottamaan sen peräti kahdelle esimiehelle. Meidän varsinaiselle, joka teki lähtöä äitiyslomalle ja hänen sijaiselleen jota perehdytettiin sillon. Muistan sen keskustelun. Olin jopa vähän nolona, kun kerroin miksi pitäisi päästä aikaisemmin lähtemään. Molemmat onnittelivat, mutta toinen esimiehistä sanoikin hyvin "ei kyllä aina tiedä uskaltaako onnitella vai ei", Tais näkyä mun naamasta epävarmuus? 

Ekalla neuvolakäynnillä vierähtikin muutama tunti. Tarkkoja raskausviikkoja näiden epäsäännöllisten kuukautisten ja minipillereiden takia ei tiedetty, tiedettiin vain että oon ihan hirmusen varhasessa vaiheessa, mutta silti tää täti kysy haluttaisiinko me yrittää kuunnella sydänääniä. Kokeiltiin siinä sitten, mietinkin että olis lottovoitto kun kuulisin ne äänet, sitten tää kaikki olisi mulle totta. Ei me kuitenkaan mitään saatu kuuluviin. Elin edelleenkin omassa sumussani "en oo paksuna".

10.12.2013

Toinen neuvolakäynti, meidän omalla neuvolatädillä. Ai että kävi hyvä tuuri, meidän täti oli ihan paras! Koko raskausajan tulin niin hyvin juttuun tän kanssa, ihan ikävä jäi. Ei toisaalta harmittanut loppuraskaudessa lyllertää ylimääräisiä kontrolliaikoja terkkariin, kun siinä samalla sai viikon sosiaalisen piristyksen - juteltiin toisinaan siis ihan kaikesta muusta kuin itse raskaudesta. 

Ensimmäisen ja toisen neuvolakäynnin välissä olin käynyt terveyskeskuksen päivystyksessä ultrattavana, koska mulla oli niin jäätävät mahakivut - vaikka alitajunta edelleen oli sitä mieltä etten ole raskaana, niin silti silloin pelkäsin menettäväni jotain. Ultrassa kuitenkin kaikki huoli osottautui turhaksi, ei näkynyt mitään hälyyttävää. Nyt näkyi jo pikkuinen elämä ultrassa, pikkumiehen sydän sykki siellä. Jälkikäteen harmittaa, kun en saanut (enkä edes pyytänyt) ultrakuvaa siltä käynniltä.

Nyt neuvolassa tiedettiin tämän ultrauksen perusteella raskausviikot, ja tässä vaiheessa ne olivat rv 8+2. Toisella neuvolakäynnillä myös kokeilimme sydänääniä ja sieltä ne löytyi - TUM TUM TUM!

25.12.2013-28.12.2013

"Varmat viikot" eivät vielä olleet täynnä, mutta silti ajattelimme hyödyntää joulun ajan ja paljastaa tuleville isovanhemmille ja muullekin suvulle uutisen joulupöydässä. Uutinen otettiin hyvin vastaan, oma äitini alkoi heti miettiä millä nimellä häntä tulee tulevaisuudessa kutsua. Onko se mummu vai mummi vai..

31.12.2013-1.1.2014

Uudenvuoden yönä julkaisin omassa Facebookissa yllä olevan kuvan, joka jo vihjailee tulevaa, mutta mitään en edelleenkään kenellekään myöntänyt. Kovinkaan moni ei edes kysynyt, ei ilmeisesti kehdannut. Muutamat ovat jälkeenpäin sanoneet että arvasivat kuvasta asian. Tähän mennessä asiasta tiesivät isovanhemmat, meidän sisarukset sekä mun kavereistani tuleva kummitäti Senja sekä ystäväni Anni. 

10.1.2014

Tätä päivää odotin kuin kuuta nousevaa -ensimmäinen virallinen ultrakäynti Tampereella Terveystalolla.

Siellä se pikkuinen näkyi vääntelehtivän kuvaruudulla, virnistelin varmaan typerästi koko ultrauksen ajan. Tällä ekalla käynnillä osattiin jo antaa meille poikalupaus. Muistan kuinka pikkuinen ei ensin juurikaan liikkunut ruudulla, helvetin unikeko. Ultraaja sitten vähän helisteli toisen majataloa niin johan alkoi liikkumaan. Ihan kuin joku riivattu, veti kauheeta kuperkeikkaa ja ympyrää lopulta siellä. That's my boy.

#PALKATKUNTOON

”Joo, mutta sä ootkin kutsumusammatissa” Kuinka moni hoitaja on kuullut tän kaltaisen lausahduksen, kun oot avannut suusi ja valitellut p*skaa palkkaasi ja/tai työoloja? Täällä ainakin nousee mulla heti käsi ylös. Elättääkö se kutsumus sua? Mun mielestä sanan ”kutsumusammatti” pitäisi olla hieno juttu, hyvä asia että edes joku kokee hoitotyön niin paljon omakseen. Tällä hetkellä se sana on vaan yks iso vitsi, jolle nauretaan räkäsesti päin naamaa.

Viime viikolla puhuttiin kovasti kuinka hoitajat menevät lakkoon vaikka ammattiliitot asettivat ylityö- ja vuoronvaihtokiellon. Se ei todellakaan ole sama asia kuin lakkoilu. Hoitajat vain käskettiin tekemään omat, ennalta-annetut työvuorot eikä mitään sen enempää. Ja tästä mediat repivät monia otsikoita. Kaikki mitä omiin silmiini osui, olivat hyvin syyllistäviä hoitajia kohtaan. ”Sairaala joutui perumaan seitsemän leikkausta, koska hoitajia ei ole saliin tarpeeksi”, ”palvelutalossa mentiin jokainen vuoro vajaalla miehityksellä, koska hoitajat ovat kotona”. Oksettavaa uutisointia! Syyllistetään, että tämä on nyt sitten niiden poissaolevien hoitajien vika vaikka sormen pitäisi osoittaa yksinomaan työnantajaa. Työnantajan työ on pitää huolta siitä, että töissä on tarpeeksi henkilökuntaa ja että jokainen vuoro on mitoitettu oikealla resurssimäärällä. Työnantaja saa siitä palkkaa, et sinä hoitajana. Rohkenen epäillä, että tuokin sairaala, joka joutui leikkauksia perumaan, ei alunalkaenkaan ehkä ollut mitoittanut henkilömäärää siihen lukuun missä sen pitäisi olla. Vai mistä moinen hoitajakato yhtäkkiä iski, parin päivän ajaksi? Niinpäniin.

Useilla työpaikoilla on alunalkaenkin palkattu liian vähän henkilökuntaa, se yhdenkin työntekijän palkkaamattomuus näkyy selvästi. Työnantaja se keplottelee vajeen joko sillä, että koittaa saada sijaislistalta jonku keikkari-Kikan tekemään kuuden tunnin päivän jolloinka työnantaja voittaa muutaman lantin omaan taskuunsa. Tai koittaa saada jonkun kiltin ja empaattisen työntekijän edellisestä työvuorosta jatkamaan toisen työvuoron perään, ja tässäkin työnantaja voittaa. Kuinkahan monelle aamusta iltaan jatkavalle työntekijälle maksetaan siitä minkäänmoisia ylityökorvauksia yms? Eiköhän se 99% sovita työnantajan painostuksesta niin että saat miinustaa sen tunti tunnista. Joka ei sekään mene oikein, se ei ole tunti tunnista. Ja jos haluat miinustaa sen 6h ylityötunnit niin, että otat kokonaisen työpäivän vapaaksi niin jäät tällöin työnantajalle velkaa 2h töitä. Jepjep. Niin, ja työnantajalla on vielä se kolmas keino ratkaista puuttuva henkilöstöresurssi – jollei ketään siihen saada tekemään vuoroa niin painetaan vajaalla. Kaverit siellä juoksee peräsuoli pitkänä, ja saa sen saman pienen palkan tästä maratonijuoksusta eikä yhtään mitään muuta kiitosta. Parhaillaan perästä kuuluu jyrinää, kun tuona vajaana iltana on tullut valituksia asiakkailta jotka ovat valitettavasti joutuneet odottamaan. ”Piia ja Kaija, kyllä tossa keskiviikkoisena iltana teidän olisi pitänyt mennä nopeammin nämä työt. Katsoin raporteista ja teillä oli siellä ainakin yksi 20min hiljainen hetki ja asiakkaat odotti. Näitä ei saa tulla!” Onko tutun kuulosta? ;)

”Kyllä mä aijon ainakin tehdä tuplavuoroja ylityönä jos niitä nyt tarjotaan, kun itelläni ainakin on tarvetta ylimääräiselle rahalle". Kutakuinkin noin oli kirjoittanut yksi nuorehko hoitaja netissä kun oli keskustelua tästä ylityökiellosta. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin liputtaa kuinka hieno asia tää on, että koitetaan saada palkat kuntoon, mutta c’moon tyttö, sä olet rikkuri. Perässä tulija, mielistelet pomoa ja katsot sivusta kuinka muut uhmaten koittaa saada asioita parempaan suuntaan. Sitten mikäli asiat menee kohti parempaa niin saat kerätä kirsikat kakun päältä. Eiköhän jokaisella hoitajalla olisi tarvetta sille ylimääräiselle rahalle, sitähän me tällä kieltäytymisellä yritetään parantaa! Ei se ikinä mihinkään suuntaan parane, jos suostutaan niihin ylityötunteihin sillä olemattomalla korvauksella.

Toinen aivopieru, mitä kuulin hoitajan suusta oli ”niin nyt jätetään vai pomo pulaan?”. Siis what?! Se pomo edelleenkin saa palkkaa siitä, että pitää huolen oikeasta henkilöstöresurssimäärästä. Tällöin, mikäli pomo pitäisi tästä huolen niin ei tulisi näitä tilanteita, että kukaan jää mihinkään pulaan. Ja jos näitä tilanteita tulee missä resurssit ovat puuttelliset niin ei se ole sun päänvaivasi hoitajana. Ei sun kuulu siitä saada omantunnontuskia tai miettiä kuka saadaan tuuraamaan tai saadaanko ketään. Tässä kohtaa jotkut on sanoneet,  että mitä sitten jos vain ei saada ketään tekemään vuoroa niin eihän asiakkaita voi jättää oman onnensa nojaan. Niin, eihän ihmisiä saa jättää heitteille. Se ei vain ole sun tehtäväsi jäädä sinne sitä työvuoroa jatkamaan vaan se on lähiesimiehesi päänvaiva. Se saa siitä palkkaa, for real. Hän on vastuussa kokonaisvaltaisesti siitä työyksiköstä, et sinä. Vai lukeeko sun työsopimuksessasi että olet vastuussa yksiköstä? Mun työsopimuksissa on ainakin lukenut kutakuinkin työtehtävien kohdalla ”lähihoitajan ja esimiehen määräämät työt”. Niihin ei kuulu yksikön vetovastuu. Työnantajan olisi oltava työpaikalta lähdettäessä tavoitettavissa mikäli työntekijät soittavat. Näin ei vain tunnu olevan missään. Tähänkin kohtaan jotkut vikisevät ”mutta ei sillä esimiehelläkään ole 24/7 velvollisuutta olla päivystämässä yksikköä”. Ei niin, mutta se on esimiehen ongelma miten hoitaa asiat jos minä soitan ja kerron ettei seuraavaan yöhön ole saatu työntekijää. Mua ei todellakaan kiinnosta onko esimies niin heikossa hapessa ettei itse pääse sitä yötä tekemään. Eiköhän hänellä ole ohjeistuksia siitä, mitä sitten tekee. Hälyttääkö vielä omalle ylemmälle esimiehelleen vai esimieskollegalleen vai hankkiiko ulkopuolisesta vuokrafirmasta tekijän tms. En minä tiedä mitä vaihtoehtoja voisi olla, en ole esimies. Nämä nyt vain hypoteettisesti tulivat mieleen.

Työurani alkuajoilta muistan vieläkin niin selkeästi yhden elokuisen perjantai-illan tapahtumat. Olin iltavuorossa, meidän illan mitoitus oli silloin 2+1 (se yksi oli vain kahdeksaan saakka). Noin kello neljä-viisi soitti yökkö, että on sairaana eikä pääse tekemään työvuoroaan. Tilanne oli siis se, että täytyi etsiä yövuorolainen ja nopeasti. Tässä yksikössä valvottiin yhden työntekijän voimin yö. Lähdin siinä sitten itse soittelemaan sijaislistaa läpi kuullen kerta toisensa jälkeen ”sori, ei pääse”. No eipä se mikään ihme ollut, koululaisten viimeinen vapaa viikonloppu ennen koulujen alkua ja törkeen magee ilma ulkona. Eiköhän näillä ollut muut suunnitelmat siinä vaiheessa jo meneillään. Koitin myös soittaa useampaan otteeseen lähiesimiehelle, joka jo muutama tunti sitten oli poistunut pääkallopaikalta. Ei vastaa. Kun ketään ei saanut sijaistamaan lähenevää yötä niin koitin myös pariin otteeseen soittaa esimiehen esimielle. Ei vastaa, yllätyitkö? Työkavereiden kanssa tehtiin diili, että yksi meistä lähti kotiinsa lepäämään ja lupautui tulemaan sitten yököksi. Parin tunnin päästä siitä, kun olin soittanut viimeisen kerran esimiehen esimielle niin tämä soitti takaisin. Kerroin tilannetta, en kerennyt edes kertomaan koko tarinaa, kun langan toisessa päässä kuului tyyliin ”hyvähyvä, noniin hyvää viikonloppua. TUUTTUUTTUUT”. Aha.

Valitin tästä tapahtumasta seuraavalla viikolla lähiesimiehelle, ja seuraavassa viikkopalaverissamme oli paikalla myös tämä esimiehen esimies. Keskusteltiin tapahtuneesta, pääosin siis minä ja esimiehet puhuttiin tästä koska muut työkaverit olivat aivan tuppisuina sohvalla lipittämässä kahvia. Samat ihmiset, jotka mulle suu vaahdossa olivat ettei tämän näin pidä mennä. Nyt sitten pupu tuli pöksyyn. Joka tapauksessa keskustelumme oli välistä kiivasta. Kysyin miten esimiehet eivät vastaa työpuhelimeen, kun yksiköstä koitetaan moneen kertaan tavoitella? Ei kuulemma ole heillä työajan loppuessa velvoitetta vastata. Kysyin sitä, että mitenkän sitten toimittaisiin mikäli työvuorossa olisi vaikkapa kaksi perheellistä ihmistä, joidenka täytyisi noutaa lapsi päiväkodista klo 22 jälkeen niin eihän silloin heistä kumpikaan voi jäädä tekemään yövuoroa. Tämä silloinen esimiehen esimies sanoi ihan pokerinaamalla ”sitten toinen äideistä soittaa sinne päiväkotiin ja sanoo että äidin on nyt jäätävä ylitöihin”. Anteeksi niin mitä! Ensinnäkään ei ole kiveen hakattua, että päiväkoti olisi vuoropäiväkoti vaan se voi olla paikka, joka sulkee ovensa illalla ja avaa vasta aamulla. Mihinkäs siellä päiväkodintäti sen sun lapsen yöksi sitten jättää? Tässä tapauksessa kuulemma eiköhän joku sukulainen tms voi hakea lapsen, kun soitat sille. No entä jos sellaista tukiverkostoa ei ole, ei kaikilla ole! Huhhuh. 

Sanoin myös, että vaikka päiväkoti olisi vuoropäiväkoti niin sinne on paljon aikaisemmin ilmoitettu päivät ja kellonajat milloin lapsi on hoidossa eikä sinnekään noin vain soitella, että nyt lapsi onkin näin paljon pidempään tällä kertaa hoidossa. Eihän siellä päiväkodissakaan välttämättä ole henkilöstöresursseja niin tarpeeksi, että voisivat yhden Pirkko-Liisan siellä pitää yötä mikä ilmoitetaan paria tuntia aikasemmin. Rohkenen myös epäillä, että tästä ”äiti jää nyt vähän ylitöihin” soitosta  tulisi päiväkodin johdosta myös soitto sosiaaliviranomaisille. Ei lasta pidetä päiväkodissa kellonympäri, ei ainakaan jollei sitä ole jo todella paljon aikaisemmin ilmoitettu! Tälle vaan nakeltiin niskoja. Kerroin myös esimiehen esimiehelle, että tässä tapauksessa siis mikäli ylempää johtoa ei tavoiteta niin yksikkö jää ilman työntekijää ja sehän on tällöin esimiesten vastuulla. Muhun luotiin murhaava katse ja sanottiin ”tiedät sitten lähtiessäsi sen, että kun paat työpaikan oven kiinni niin jätät yli kymmenen asiakasta heitteille”. Uhkailua, vau!

Ei kaikkia todellakaan kiinnosta jäädä ylitöitä tekemään, kun kiitos ja palkkaus siitä on yhtä tyhjän tuulenvireen verran. Asia olisi varmasti täysin eri, jos ylitöistä maksettaisiin oikeasti työhön nähden kunnollista korvausta. Mun pieni pääni ei esimerkiksi ihan ymmärrä, että metallihommissa (ainakin tuolla missä ukko on) niin maksetaan viikonlopputöistä (jotka on niille aina ylityötä) korvauksina sen 200-300% lisää. Meidän ylitöistä maksetaan, huom JOS EDES MAKSETAAN, aivan hikinen prosentuaalinen korvaus. Lauantailisätkin on niin pienellä prosentilla nostettu, että sitä ei edes kehtaa ääneen sanoa. Sunnuntaina tuplapalkka, mutta kyllä se hyttyy ton kolminkertaisen palkan rinnalla. Toki työtä ja hienoa varmasti se metallihommakin on, mutta rohkenen sanoa, että meidän ihmisten hoitaminen on hiukan arvokkaampaa. Missä arvostus? Koneen kanssa taplatessa saa paremmat fyffet.. noo..

Sen koomemmin tästä asiasta ei puhuttu työpaikalla. Että hei, te jotka ajattelette että tällä kiellolla jätetään pomo pulaan niin miettikääpä kuinka monesti se pomo jättää teidät pulaan? Päivittäin, viikottain, kuukausittain?

Mä kyllä tykkään työstäni, parasta on juurikin ne autettavat ihmiset. Olenko ahne, kun koen tekeväni tärkeää työtä alipalkattuna ja rahallisesti sorrettuna? Mitä mieltä Te ootte tästä kaikesta? 

Terkuin se ahne paska -89

PÄIVÄ TUKHOLMASSA

Sormet ovat syyhynneet päästä kirjoittelemaan, mutta ollaan oltu pojan kanssa kotona kipeinä laivareissun jälkeen. Pojan menoa ei yhtään hidasta mikään pieni lämmönnousu tai yskäräkäisyys. Voi kun miltein kadehdin niitä lapsia, jotka röhnöttää viltin alla sohvalla tuijottaen flegmaattisena televisiosta Pikku kakkosta kun ovat kipeitä. Meillä meinaan mennään ja kovaa, oltiin kipeitä tai ei.

Lähdettiin tosiaan päivä Tukholmaan risteilylle sunnuntaina Silja Serenadella. Mukana meillä oli ystäväpariskunta Mikkelistä ja tietenkin pikku T, joka on mun kummipoika. Meidän pojalle tohdin kertoa tästä matkasta perjantaina kun hain häntä päiväkodista. Siitä asti meillä hoettiin enemmän ja vähemmän, että millon mennään, joko tänään. Sunnuntaina vihdoin, kun lähdettiin ajamaan Helsinkiä kohti niin ei poika mitään päiväunia malttanut edes automatkalla nukkua. Kyllä huomasi, että 3v. odotti kovasti laivalle pääsyä!

Olin varannut meille Promenade -hytit, edelliset reissut  kun ollaan aina katseltu hytistä merimaisemaa niin nyt ajattelin saada vähän vaihtelua tähän. Loppujen lopuksi voisin sanoa pitäväni enemmän siitä merimaisemasta ja valoisuudesta, mutta poika taas näytti viihtyvän enemmän tuijotellen kävelykadun ihmisvilinää.

Ensimmäinen ilta menikin tutustuessa laivan tarjontaan, ja suurimman osan ajasta vietettiinkin lasten leikkipaikalla. Siitä on kyllä annettava iso plussa! Älyttömän iso leikkipaikka tällä Silja Serenadella - oli kaksi erillistä pallomerta, puolapuut kiipeilyyn, pelikonsoleita, piirrustusnurkkaus, legoja. Leikkitilasta löytyi myös Spice ice jäätelöbaari!. Etukäteen mietinkin, että miten poika tulee vinkumaan joka välissä jäätelöä ja otin selvää että siellä ei valitettavasti ole meille tarjolla kuin toffeen makuista soijapohjaista jäätelöä. Koska maitoallergia. Lopulta menikin sitten niin ettei meidän tarvinnut yhtäkään jäätelöä ostaa, poika ei tuntunut edes huomaavan koko jäätelöbaaria muilta tohinoiltaan. Eikä tää äitikään kerennyt siellä tötteröitä salassa syömään. Yhden kerran harkitsin ottavani siitä herkkua, mutten antanut herkkuhiiren voittaa tällä kertaa. Laiva keinui niin kovasti, että oli jo semisti huono-olo, siihen vielä kun olisin jäätelöä suuhun laapannut.. ught.

Aamulla herättiin jo ennen seitsemää, kiitos tämän elävän 3v herätyskellon, ja suunnattiinkin Buffaan aamupalalle. Ajattelin, ettei jouduta ruuhkasta siellä kärsimään, kun niin aikaisin sinne suunnattiin, mutta kyllä moni muukin oli jo tiensä sinne löytänyt. Kuitenkin sai suhteellisen rauhassa käydä jogurttinsa ja nakkinsa siellä syömässä. Buffan tila oli sen verran iso, että ihmiset eivät joutuneet olemaan sellaisessa ahtaassa sumpussa. Aamupalastakin on annettava iso kiitos, oli tosi monipuolista ja maittavaa! Lapsellekin löytyi kaurajuomaa ja allergioidensa puitteissa syötävää ihan hyvin.

Laivan kaartaessa satamaan tämä ryhmä rämä lähtikin seikkailemaan paikallisella metrolla kohti Tukholman keskustaa. Ei meillä mitään määränpäätä tai tiettyä juttua siellä ollut mitä ja missä käydä, muutamat kaupat pyörittiin läpi poikien urhoollisesti seuratessa meitä. Ulkona ilma helli meitä, oli vain pieni pakkanen eikä tuulenvirettä juuri ollenkaan. Käveltiinkin ihastelemaan kuninkaanlinnaa ja siitä vanhan kaupungin tunnelmaa. Vanhasta kaupungista löydettiin kahvila, Cafe Nova, mistä sai aivan järisyttävän hyvää piirakkaa! Siis really, meni heittämällä top 5 kärkeen. Kannattaa käydä kyseisessä kahvilassa, mikäli Tukholman vanhassa kaupungissa pyöriskelee!

Tällä kertaa oltiin ajoissa laivassa, hehhe. Meillä on Senjan kanssa ollut pieni ”tapa” olla viime tippaan laivassa sisällä tai vaihtoehtoisesti viime kerralla myöhästyttiin sitten koko lähdöstä. Esimerkiksi pari vuotta sitten lähdettiin keväällä viettämään viikonloppua Tallinnaan ja kaiken helppoisuuden myötä otettiin semmonen matkapaketti, joka sisälsi bussikyyditykset Tampereelta Helsinkiin ja takaisin. Bussi tuli mukana Tallinnaan ja kuski matkalla vielä muutamaan kertaan painotti, että Tallinnan päässä lähtöpäivänä pitää tuoda ajoissa tavaransa parkkipaikalla seisovaan bussiin ja siinä sitten saa kuulla ohjeet miten & missä nähdä bussi Helsingin satamassa. Me näppärät tytöthän oltiin myöhässä, huomattiin kello vasta SuperAlkon kassoilla ja päästettiin parit ärräpäät tulille. Ei auttanut muuta kuin juosta päätä pahkaa kohti satamaa, ja se satama oli tottakai SuperAlkolta katsottuna se siellä kauempana oleva. Siellä me keväisessä paahtavassa auringonpaisteessa juostiin takit ja olkalaukut olalla, vuorotellen raahaten kaljalaatikoita kärryssä. Uskokaa tai älkää, sataman parkkipaikka oli autiomaisen tyhjä. Juostiin tuhatta ja sataa sisälle. Päästiin porteista leimattua itsemme terminaaliin vain muutamia sekunteja ennen kuin aika loppui. Oltiin siinä laivassa viimeiset matkustajat, jotka otettiin sisään. Mutta oltiin myös ensimmäiset, jotka pääsivät ulos. Siitä on meidän sanonta ”laivas vika, laivast eka” tullut. ;) 

Tämä tosin ei pätenyt viimekertaiseen tyttöjen reissuun, tällä kertaa MegaStar lipui silmien ohi, ahhaha. Tai jos ihan tarkkoja ollaan niin ei se ohi lipunut. Tiukkis Matkapoikien täti ei vain enää päästänyt meitä porttien läpi, kun oltiin 10sek myöhässä siellä. Really, 10sek! Noh, se on oma tarinansa se ;) 

 Reissu oli ihan mukava irtiotto arkeen, mutta kyllä se energioitakin söi. Kyllä uni maistui tiistai-iltana jo miltein kahdeksan aikaan ja ah, niin mukavassa ja omassa sängyssä! Väsymyksen lisäki sain jonkinmoisen vatsapöpön kotiin vietäväksi ja sitä on nyt jatkunut koko viikon ajan. Mietittiin voiko se olla siitä laivavedestä? Pesin sillä vaan hampaat, kaksilahkeiset ei käyttäneet ollenkaan sitä vettä ja ovat ollet ihan fine. Voiko sitä laivavettä käyttää, uskallatteko te käyttää tai jopa mahdollisesti juoda sitä? 

TERVETULOA

Nyt on blogi julkisena, kyllä tässä on muutamat päivät & illat hiottu ulkoasua.

Enkä vieläkään ole ihan valmis, mutta pikkuhiljaa. 

Oikeasta reunasta löytyy Bloggerin sekä Bloglovinin seurantapainikkeet, niistä vaan painelemaan. TERVETULOA SEURAAMAAN KAAOSTA&KAAKAOTA -BLOGIA! 

PLANTAARIFASKIITTI

Oli kevät 2013. Aloitin kunnolla lenkkeilyn ja kirmasin juostenkin menemään. Ai että se tuntui hyvältä viillettää pitkin metsää kahden koiran kintereillä. Sitten alkoi pikkuhiljaa hiipien tulla kipua kantapäähän. Kipu oli ensin rasituksessa. Sitten se alkoi olemaan jo jokapäiväistä vaikkei juoksulenkillä ollutkaan käynyt. Lopulta se oli niin pahaa kipua, että joka aamu herättiin siihen, kun jalan iski lattiaan niin sata salamaa löi kantapäästä pohkeisiin. Kymmenien lääkärikäyntien jälkeen sain diagnoosin - plantaarifaskiitti. Suomennettuna se siis tarkoittaa jalkapohjan kalvojänteen kiputilaa.

Jalka kuvattiin ja siellä oli myös selkeenä lisäbonuksena muodostunut jo luupiikki. Aloitin työfyssarilla käynnit, oli kotijumppailua ja milloin oli kokonaan ihan juoksukieltojakin. Sitten kipu katosi, kutakuinkin samoihin aikoihin kun tulin raskaaksi.

Nyt sitten, vuoden 2017 keväällä se alkoi taas. Pikkuhiljaa, ja selkeästi sen aiheutti se, kun aloitin taas työt ja jalkojen päällä seisomiset. Ostin jopa uudet työkengät, mutta ei se vienyt ongelmaa pois. Kesä hujahti ohi, syksyllä oli tarkoitus mennä työlääkärin kautta viemään uudelleen tätä jalka-asiaa eteenpäin. Kävikin kuitenkin niin, että työsopimus loppuikin "yllättäen", palasin sorvin ääreen kuuden viikon poissaolon jälkeen. Mulle sanottiin etten valitettavasti sen tauon takia kuulu nyt työterveyden piiriin, mikä osottautui lopulta ihan bullshit puheeksi. Mulla oli nyt viimeisin työpätkä marraskuusta tammikuuhun asti, ja vuodenvaihteen jälkeen mä havahduin että ei perkele, tätä kinttua sattuu päivä päivältä vaan enemmän.

Mä valvoin taannoisena viikonloppuna yövuorot ja siinä jalkakivun sykkiessä menin nettiin ja varasin lääkärille ajan. Yövuorojen jälkeen klenkkasin Terveystalon vastaanotolle, ja heti kun lääkäritäti katsoi mun jalkoja niin hän sanoi että "on suoranainen ihme kuule, että oot voinu tämmösillä jaloilla töitä tehdä." Toinen jalka oli huomattavasti turvoksissa, ja täti kun painoi jalkapohjasta niin hyvä etten pissannut alleni. Osui ja uppos heti oikeaan kipukohtaan.

En nyt ihan saanut sitä apua ja opastusta mitä olisin toivonut. Vähän särähti korvaan, kun lääkäri kysyi miltein kätellessä että tuikataanko sinne kortisonipiikki. Kieltäydyin tästä, jo sillon viitisen vuotta sitten olin ottamatta sitä niin ajatus sen laittamisesta tälläkään kertaa hirvittää. Kaikki ei sitä piikkiä osaa pistää oikeaan paikkaan, ja kantapäässä kun on rasvapatja niin mikäli siihen piikillä pistää niin se tuhoutuu. Niinkuin ilmapatjakin. Rasvapatja ei uusiudu, ja sen tuhoaminen aiheuttaakin sitten uudenlaiset hermokivut ja -säryt, niin eeheihei ei kiitos. Ja mun mielestä on peräti vähän hölmöä pistää piikkiä, se vie oikein laitettuna juu kivut ja säryt hetkellisesti pois.. mutta eihän se poista sitä syytä, mikä aiheuttaa kivut ja säryt.

Nyt mun hoitokeinoina on ollut mahdollisuuksien mukaan jalan lepo, burana 800mg on kaapissa mikäli kipu yltyy niin kovaksi, että sitä on kipulääkkeillä helpotettava. Työfysioterapeutilla kerkesin kaksi kertaa käymään ennenkuin työsopimus loppui. Kotona oon tehnyt ahkerasti venytyksiä ja rullaillut tennispallolla jalkapohjan alla. Pohkeethan mulla on ä-ä-r-e-t-t-ö-m-ä-n kireet. Tänään kävinkin hieronnassa ja niitäkin urheiluhieroja runno ja kovaa. Mulla myös kertyy jostain syystä nestettä alaraajoihin, nimenomaan pohkeet pöhöttää nesteestä harva se päivä.

Nyt mua alkoi kiinnostamaan vyöhyketerapiassa käynti, oiskohan siitä apuja? Nyt mielelläni otan kaikki vinkki vitoset ja kertomukset vastaan teidän plantaarifaskiitti jaloista ja millasia hoitokeinoja ootte niihin saanu? Onko vyöhyketerapiasta kokemuksia?