THROWBACK TO PREGNANCY PART III

14.7.2014

Taysin synnytysvastaanotolla käytiin otatuttamassa vähän sydänkäyrää ja lääkärin vastaanoton kautta sainkin sitten sen menolipun synnyttämättömien osastolle. Osastolla pääsin viimeisimpän huoneeseen ja päätettiin ettei tänään enää aloteta mitään häätötoimenpiteitä vauvan ulostuloa varten.

15.7.2014

Aamulla kuulin, että lääkäri oli päättänyt alottaa cytotec –lääkkeillä synnytyksen käynnistämisen ja sainkin heti aamupalan yhteydessä ensimmäisen nappulani. Tero oli edellisenä iltana lähtenyt kotiin ja koko tämän viikon joutui vielä käymään töissä. Keskipäivällä soittelin parille lähimmälle ystävälle, joille ihan intoa puhkuen kerroin kuinka kohta on vauva maailmassa. Pah, kunpa olisikin ollut.

Tero tuli kahden jälkeen sairaalaan, viipyi pari tuntia ja lähti kotia pissattamaan koiria. Tuli sitten illalla uudestaan aina pariksi tunniksi takaisin. Tässä kohtaa huomasi kuinka haastavaa on omistaa koiria.

16.7.2014

Mun synttäripäivä, tänään voisi olla myös vauvankin päivä! Aamu alkoi heti pienin supisteluin, olin toiveikas. Oli taas pirun lämmin päivä, pelkkä sängyssä makoileminenkin huonoin ilmastoidussa sairaalassa oli raskaana olevalle nestepullukalle yhtä tuskaa. Iskettiin selkään Tens –laite ja lähdin lenkkeilemään Taysin rakennusta ympäri. Seuraavaksi kiipesin rappusia ylös ja alas. Ei tuottanut toivottua tulosta, pelkkää hikeä ja palaneen nenän kyllä siitä sain. Monesti olin käyrillä, supistuksia oli koko päivän. Olin aivan varma, että kyllä tää tänään on tullakseen, ei kai tässä nyt turhaan kärsitä.

Illalla ysin aikaan Tero pistettiin kotia nukkumaan, mä lähdin osaston suihkusta nauttimaan ja jumppapallolla taiteilemaan. Pyörin ja hyörin huonetta ympäri. Kello läheni yhtä yöllä, kun kätilö sanoi että nyt pistetään sulle kankkuun tämmönen piikki, joka tainnuttaa sut uneen. Sun on nyt saatava levättävä jos lähtö saliin tulee. Täti iski piikin persposkeen, huone pyöri minuutin verran ympyrää. Tuntui kuin olisin vuosisadan bileissä ollut, sitten filmi katkesi. Nopeimmat bibikset ever.

Viimeinen mahakuva kaikkineen mahanahan repeytymineen ja arpineen. Päivää ennen syntymää.

17.7.2014

Herään aamulla viiden aikaan ensimmäisiin auringonsäteisiin ja avonaisesta ikkunasta kuuluu lokin kaakatusta. Ryömin ylös sängystä ja taaperran kovaa vauhtia kohti kätilöiden koppia. ”Huomenta, pistetäänkö käyrille?” 

Tsekattiin tilanne, ja voi että mulla kasvo parin metrin tatti otsaan kun kätilö sanoi varovaisesti ettei täällä Anna nyt kyllä eiliseen verrattuna oo tapahtunu mitään uutta. Käyrilläkin saatiin vaan huomata kuinka vauva nyt nukkuu. Ihan kun se olisi vaan vittuillut mulle.

18.7.2014

Eilen olin saanut viimeiset cytotecit, niitä määrättiin kolmen päivän verran nautittavaksi. Eilen ei ollut mitään oloja, eikä tänäkään aamuna mitään maailmaa mullistavaa tuntunut. Lääkärit olivat jutelleet mun tilanteesta ja tulleet siihen tulokseen, että mä voisin lähteä viikonloppua viettämään kotiin. Ajattelivat, että jos siellä rentoutuisin enemmän ja alkaisi jotain tapahtumaankin. Petasin petini, otin kassini ja vaihdoin kotivaatteet.

Turvonneet kintut. Jalassa oli ollut vain pari tuntia kevyet pitsiballerinat.

20.7.2014

Sunnuntaiaamuna heräsin taas supistuksiin. Lähdin kuuden jälkeen käyttämään koiria aamupissalla leveä hymy naamallani ja kireistä supistuksista ähkien. Kotona annoin Teron vielä nukkua. Pompin jumppapallon päällä, kellottelin supistuksia ja luin murha.infoa. Siis niin kuin ihan tosi, oikeesti. Haha.

Keskipäivällä lähdettiin takasin sairaalaan, heti käyrille ja tsekattiin tilanne. Ei mitään, ei siis mitään edistystä. Olin niin sanoinkuvaamattoman pettynyt. Illalla itkuhuusin jo tutuksi tulleelle kätilölle, että huomenna lääkäri saa kyllä tehdä päätöksen sektiosta. Mä  olen lopen uupunut jo tähän leikkiin.

21.7.2014

Laskettuaika on tänään. Lääkärin piti tulla aamulla käymään mun tykönä, mutta ei näkynyt eikä kuulunut. Taaskaan. Ei olleet ensimmäiset oharit lääkäriltä. Myöhemmin sain kuulla, että tänään ei tehdä mitään synnytyksen edistymiseksi. Jaha, kiva.

22.7.2014

Mulle tuotiin uudestaan cytotec –lääkkeitä, ”lääkäri oli päättänyt, että tällä mennään vielä”. Muistaakseni otin parit pillerit, mutta vastenhakoisesti. Sinä päivänä mä vain mökötin sängyssäni ja söin karkkia.

23.7.2014

Kieltäydyin cytotec –nappuloista mitä mulle kannettiin. Kätilöt kottivat ylipuhua mua ottamaan niitä, mutta en enää suostunut. Mä olin jo niistä kertaalleen viikko sitten saanut vaan helvetin kivuliaat supistukset vuorokaudeksi, jotka ei edesauttanut mitään, niin miksi mä söisin niitä vielä? Mulle kerrottiin, että heidän pitää merkata tietoihin, että oon kieltäytynyt niistä. Kehotin heitä kertomaan tämän myös hoitaville lääkäreilleni, minä en näitä enää popsi. Piste. Mun raskausmyrkytyksen oireetkin etenee kuin idän pikajuna, joten keksikääpäs joku muu keino saada tämä kersa pois musta.

Mittailin itsekin paineita osastolla, tässä vielä kesyt arvot.

Klo 12 tuli kätilö kertomaan mulle, että tänään heti kun sali vapautuu niin pääsen sinne. 

VIHDOINKIN!

Klo 14 tuli tieto, että päästään saliin. Kävelin sinne niin kovaa kuin jaloistani pääsin. Ettei varmastikaan kukaan kerkeä kiilaamaan sinne ennen mua, siitähän olisi voinut syntyä tappelu. Kysyin salissa, että olisiko tää homma ohi jo ennen klo 21. Kätilö nauroi mulle, mutta mä olin ihan tosissani. Sillon tulee telkkarista yksi sarja mitä oon seurannut, en mä laske leikkiä!

24.7.2014

Klo 04.10 pitkä taistelu on ohi. Poika tuli maailmaan.

THROWBACK TO PREGNANCY PART II

26.-28.3.2014

Lähdettiin Teron kanssa nauttimaan kahdenkeskisestä ajasta Viron puolelle, vielä kun siihen oli mahdollisuus. Säät helli, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta molempina päivinä. Urheasti jaksoin sen kilometrin verran kävellä hotellilta Viron keskustan sykkeeseen shoppailemaan sekä yhtenä päivänä kierreltiin Vanhassa kaupungissa. Reissua ennen oli jo etureppu hyvää tahtia kasvanut ja alkanut painamaan, jonka seurauksena alaselkää oli juilinut. Kotiuduttua taisin tehdä enää viikon verran töitä, jonka jälkeen lääkärintodistuksella jäin sairauslomalle.

24.4.2014

Kello 8.00 istuin Nokian laboratoriossa odottamassa vuoroani sokerirasitustestiin. Tässä vaiheessa vielä pelkäsin neuloja, ulvasin kun ensimmäisen kerran verta imettiin kyynärtaipeesta näytteenottopurkkiin. Aloitin hyvin epäilevästi juomaan sitä kuuluisaa sokerilitkua, olin kuullut ja lukenut kuinka se on ällöttävää ja voi tulla oksurefleksi kun sitä juo. Minulla se meni hyvin alas, olisin voinut jopa toisenkin mukillisen sitä kumota sisuksiini. Voi luoja mikä herkkuperse mä olen, hah! Menin takaisin laboratorion aulaan istumaan, luin rauhassa omaa kirjaani kunnes yhtäkkiä päässä alkoi pyörimään ja kylmä-kuuma hiki puskemaan esiin. Haukoin happea kuin kala kuivalla maalla, nojasin seinään ja toivoin etten retkahda tuolista alas lattialle. Se olis tietty ollu hippusen vaarallista sen eturepun kanssa, mutta eritytenhän se nyt olisi ollut noloa! Onneksi olin mennyt istumaan reunapaikalle, jotta pystyin nojaamaan oikealla puolella olevaan seinään. Kukaan ei tullut auttamaan, kukaan ei kysynyt onko mulla kaikki ok. Niin perus suomijuntteja labra täynnä, hienoa toverit! Toivottavasti teidän suonia ronklataan kovakouraisesti.

25.4.2014

Seuraavana päivänä mentiin hakemaan Postista äitiyspakkausta, jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Esittelin Terolle jokaisen tuotteen pakkauksesta, sitä ei niinkään mun esittelytuokio tainnut kiinnostaa.  Samana päivänä pistin vappusiman tulille, ihan ekaa kertaa ikinä tein sitä ite. Ja ai että siitä tuli nannaa!

26.5.2014

Sairasloma vaihtui kesälomaksi. Jälkikäteen ajateltuna veetuttaa, kun eihän mun todellakaan olisi kannattanut suostua kesälomaani tässä pitämään. Sairaslomatodistuksen olisin todellakin saanut, jolloinka se kesäloma olisi siirtynyt hamaan tulevaisuuteen. Mihinkäs multa mukamas ne supistukset, turvotukset, väsymykset sun muut olisi kadonneet yhtäkkiä. Vaan tässäkin tyhmää hormonihirviötä huijattiin tuolla firmassa.

Luin myös jostain netin ihmeellisestä maailmasta, että tyhjällä vessapaperirullalla saisi kuulumaan vauvan sykeäänet. Pakotin Teron kokeilemaan, mutta eihän sieltä nyt mitään kuulunut. Tero on vaan niin puolikuuro, saletisti sykkeet kuuluu serlan tyhjällä paperirullalla. Voisin alkaa kaupittelemaan niitä neuvoloihin ja odottaville äideille!

Neuvolasta sain pissan stiksausvälineet kotiin ja käskyn stiksata päivittäin pissaa. Verenpaine alkoi tässä kohtaa kohoamaan sekä paino nousemaan enemmän kuin raskauden missään muussa vaiheessa. Tässä vaiheessa alettiin epäilemään orastavaa raskausmyrkytystä.

16.6.2014

Päivä päivältä olo alkoi olla tukalampi, vuoden 2014 kesä oli yber lämmintä aikaa. Turvotukset oli jäätäviä sekä kesäkuussa  mun piti kerätä pariinkin kertaan vuorokauden kaikki virtsat ja kiikuttaa semmonen törkeen kokoinen mehupurkki laboratorioon. Kerran, kun Tero oli töissä niin minä ja thö kusipurkki istuttiin ihan vierekkäin bussissa, niin kuin erottomattomat bestikset konsanaan. Thänk kaad en sählännyt ja kastanut sitä purkkia. Olihan siinä joo kansi, mutta eiköhän se mun tuurilla olisi kussut silti alleen. Olipas osuvasti sanottu, ehhehe. Tässä vaiheessa myös sain ihan diagnoosin epäilylle,pre-eklampsia eli raskausmyrkytys.

5.7.2014

Mun babyshowerit! Olin vaipunut jo masennukseen ja aivan varma ettei Tero ole osannut mulle mitään vauvakutsuja järkätä vaikka mä olin niistä puhunut harva se päivä. Tuli siis täysin puun takaa nää kekkerit mulle. Muistan sen, kun tultiin kaupoilta Teron kanssa ja ihmettelin missä meidän koirat on. Miksi terassin ovi oli raollaan. Apua, joku on Tero murtautunut meille! Soita poliisit! Ja sitten ne tytöt tuli sieltä makuuhuoneesta. Olin kusta alleni, for real. Pelästyin ja aloin poraamaan, kun olin niin yllättynyt ja iloinen että mulle onkin tämmöset kemut järkätty, jee! 

14.7.2014

Aamupäivällä mulla oli taas neuvolakäynti ja tällä kertaa sanoin että oon valmis lähtemään Taysin osastolle. Muahan oli jo kuukauden päivät nlatäti koittanut saada sinne lähtemään, mutta koska lupasin kuunnella itseäni ja olojani, mittailla verenpainetta ja stiksailla, juosta kerta viikossa neuvolassa ja siihen päälle vielä soitella sinne niin antoi täti mun vielä olla kotona. Nyt kuitenkin olin kypsä lähtemään.

Siellähän ne sitten synnytysvastaanoton jälkeen otti mut osastolle heittämällä sisään. Taistelu ei vieläkään ollut silti ohi!

THROWBACK TO PREGNANCY

2.-3.11.2013 

Herään lauantai-sunnuntai yönä kipristelevään mahakipuun ja raahaudun vessaan. Tuntuu kuin menkat olisivat alkamassa, kivut vain ovat kovemmat. Mietinkin, että mitä helvettiä? Monta vuotta käytössä olleet minipillerit ovat pitäneet kovat kuukautiskivut tipotiessään, joten miksi nyt yhtäkkiä näin? 

Siinä vessanpytyllä istuessani koen yhtäkkiä lamaannuttavan vatsakrampin ja suorastaan heittäydyn housut nilkoissani meidän pienelle vessanlattialle sikiöasentoon sykkimään yllättävästä kivusta. Saan kontattua (kyllä, edelleen housut nilkoissa) eteiseen hakemaan lääkekaapista burana + panadol yhdistelmän, vedän coctailin naamariin ja toivon kipujen katoavan. Menen takaisin vessan mustalle matolle, olo on edelleen aivan kamala. Tero on herännyt makuuhuoneessa, kuullut ähellykseeni ja huikkaa onko kaikki ok, tarvitsenko apua? Tero tulee viereeni henkiseksi tueksi vessan lattialle - kohtaus on kaikenkaikkiaan ohi noin kymmenessä minuutissa. 

3.-4.11.2013

Seuraavana päivänä mietimme ja ihmettelimme yöllistä kohtausta, mistä se johtui? Ei ne menkatkaan sitten edes olleet, koska verta ei edelleenkään ole tullut. En jaksa vielä huolestua juurikaan mistään. Kivut loppuivat yölliseen kohtaukseen eikä ole mitään huonoja tuntemuksia ollut koko päivänä. Mietin kuitenkin, että ehkäpä tähän aikaan kehoni työstääkin niitä kuukautisia, mutta minipillereiden takia ei vuotoa tule? Eihän mulla vuotoja ole pillereiden takia ollut moneen, moneen vuoteen kuin vain kerran-pari vuoden sisällä. 

Seuraavana yönä kuitenkin se taas alkaa -herään jälleen kerran täysin samanlaiseen olotilaan, nyt vielä astetta kivuliaampaan. En enää vain raahaudu vessaan, suorastaan juoksen sinne. Olo on kuin paskoisin sisuskaluni ulos, nyt myös oksettaa aivan hullunlailla. Järjetön kramppi pakottaa taas syöksymään lattialle, sikiöasento ei tällä kertaa olekaan hyvä. Mikään asento ei ole hyvä. Kierin, ähisen ja puhisen järkyttävissä tuskissani -mikään ei tuo helpotusta. Tero on taas pompannut sängystä ylös ja tuo mulle pyytämättä lääkecoctailin, koirat ovat työntyneet järjettömän pieneen vessaan mun "avuksi". Suorastaan ulvon kivusta, samaan aikaan on kylmä ja kuuma, hikeä puskee otsalle, tärisen. Tero ehdottaa ambulanssin soittoa,mutta sanon ettei vielä. Tällä kertaa mystinen kohtaus oli kestoltaan pidempi ja todella paljon kivuliaampi. Mitä helvettiä mulle tapahtuu?

4.11.2013

Aamulla lähdin tunnollisesti töihin. Kerron vuorossa oleville työkavereille hiukan naureskellen viikonlopun tapahtumia ja mietin ääneen, että mitähän ne voisivat olla. Yksi työkavereista vinkkaa raskaudesta. Eei, ei se voi olla mahdollista. Syön minipillereitä. Kuitenkin työpäivän jälkeen sanon Terolle, että käydään kuule ostamassa raskaustesti kaiken varalta.

Mitä mä sanoin, en voi olla raskaana. Testiin piirtyy vain yksi viiva, huh.

Jäätiin sitten edelleenkin pohtimaan syitä miksi mulle tuli ne yölliset kivut. Umpisuolen puhkeaminen oli poissa pelistä, koska johan se olisi tässä puhjennut. Päätin, että varaan ajan tähystykseen ja selvitän, mitä tää oli. Pelokkaana mietin jo tulevaa yötä, joko taas..

13.11.2013

Tapani mukaan sitten unohdin hoitaa koko asian selvittämisen, kivut loppuivat ja kukapa sitä ehdoin tahdoin haluaisi jonnekin tähystykseen mennä. Jokin järjenääni sai mut nyt kuitenkin tekemään uuden raskaustestin, ihan apteekin oman. Käytiin taas aamuvuoron jälkeen se ostamassa, enkä malttanut odottaa seuraavaan aamuun vaan menin tekemään sen samantien kun kotiin päästiin.

Siinä se sitten oli, vai oliko? Sehän on vain haalea plussa, eihän se voi olla positiivinen, eihän?! Tulin vessasta ulos, näytin Terolle tikkua ja vieläkin shokissa vakuuttelin ettei se ole positiivinen. Tero oli toista mieltä, plussa mikä plussa. Ei, ei ja ei! Nappasin puhelimella pissaisesta tikusta kuvan ja lähetin ystävälleni (jolla jo on lapsi, tietää siis näistä raskaustesteistä), salaisesti toivoen että hän kirjoittaa myös takaisin, että eihän tuo mikään plussa ole, Anna don't worry. Takaisin tuli kuitenkin salamannopeasti "ihanaa, onnea!!" Tässä vaiheessa mä oli niin nollat taulussa. Häh? 

14.11.2013

Toisen, kolmannen ja ehkä neljännenkin pissaisen testitikun jälkeen, jotka kaikki näyttivät enemmän ja vähemmän plussaa, päätettiin varata aika Koskiklinikalle ultraäänikuvaukseen. Mä en uskonut olevani raskaana, en mä voinut olla, tää on vaan jotain suurta väärinymmärrystä ja noi testitikut on jotenkin viallisia. Koskiklinikalla mut otti vastaan joku Virolainen naislääkäri. Eukko kurtisteli kulmiaan, kun sanoin ettei mulla ole hajuakaan mun kuukautiskierrosta, koska yksinkertaisesti pillereiden takia mulla ei semmoista ole vuosikausiin ollut. Toinen kurtunaihe lääkärin naamalle tuli, kun kerroin syöneeni ihan tavalliseen tapaan pillereitä ja nyt epäilen olevan raskaana, koska erittäin monta raskaustestiä oli ollut positiivisia. "Ei tama olla mahdollista, ollakko aivan varma?". No perkele, sinähän se meistä kahdesta se lääkäri olet!

Hyppäsin ketareet leväälleen gynekologin penkkiin, muutenkaan siinä penkillä makaaminen ei ole mitään maailman mukavinta puuhaa niin ei sitä kyllä pätkääkään auttanut se että verkkokalvoni havaitsivat nyt Tommy Tabermanin. KYLLÄ! Tommyn naama ja runonpätkä oli lätkästy kattoon kiinni, niin että pystyin nauttimaan näkemästäni samalla kun makasin gynekologin armoilla. En unohda tätä koskaan, hyh. 

Siinä se nyt oli. Lääkäri ei onnitellut, koska tästähän ei edes kuulemma pystynyt sanomaan juuta eikä jaata että onko tämä nyt ihmisen alku vai ei. Tää tieto lämmitti todella sydäntä, maksoinhan tästä 110€ niin olisin perkele halunnut saada täyden vastauksen mieltä myllertävään kysymykseen! Tämä diagnosoitiin sitten  epämääräisenä "nestepisteenä", joka toki saattaa olla alkio - selvinee seuraavassa ultrassa. 

Lähdettiin huristelemaan yhtä epätietoisina takaisin kotia kohti - mä olin edelleenkin siinä mielentilassa ettei mun sisälläni kasva mikään, ei vaan voi. 

25.11.2013

Ensimmäinen neuvolakäynti. Mä olin joutunut aikasemmin kertomaan jo töissä esimiehelle mahdollisesta raskaudesta, koska tää eka neukkukäynti sattui sijoittumaan iltapäivään ja mulla tietenkin oli aamuvuoro, joten oli anottava aikaisemmin pääsyä pois töistä. Oli inhottavaa kertoa esimiehelle, varsinkin ihan näin alussa. Niin, ja jouduin tiedottamaan sen peräti kahdelle esimiehelle. Meidän varsinaiselle, joka teki lähtöä äitiyslomalle ja hänen sijaiselleen jota perehdytettiin sillon. Muistan sen keskustelun. Olin jopa vähän nolona, kun kerroin miksi pitäisi päästä aikaisemmin lähtemään. Molemmat onnittelivat, mutta toinen esimiehistä sanoikin hyvin "ei kyllä aina tiedä uskaltaako onnitella vai ei", Tais näkyä mun naamasta epävarmuus? 

Ekalla neuvolakäynnillä vierähtikin muutama tunti. Tarkkoja raskausviikkoja näiden epäsäännöllisten kuukautisten ja minipillereiden takia ei tiedetty, tiedettiin vain että oon ihan hirmusen varhasessa vaiheessa, mutta silti tää täti kysy haluttaisiinko me yrittää kuunnella sydänääniä. Kokeiltiin siinä sitten, mietinkin että olis lottovoitto kun kuulisin ne äänet, sitten tää kaikki olisi mulle totta. Ei me kuitenkaan mitään saatu kuuluviin. Elin edelleenkin omassa sumussani "en oo paksuna".

10.12.2013

Toinen neuvolakäynti, meidän omalla neuvolatädillä. Ai että kävi hyvä tuuri, meidän täti oli ihan paras! Koko raskausajan tulin niin hyvin juttuun tän kanssa, ihan ikävä jäi. Ei toisaalta harmittanut loppuraskaudessa lyllertää ylimääräisiä kontrolliaikoja terkkariin, kun siinä samalla sai viikon sosiaalisen piristyksen - juteltiin toisinaan siis ihan kaikesta muusta kuin itse raskaudesta. 

Ensimmäisen ja toisen neuvolakäynnin välissä olin käynyt terveyskeskuksen päivystyksessä ultrattavana, koska mulla oli niin jäätävät mahakivut - vaikka alitajunta edelleen oli sitä mieltä etten ole raskaana, niin silti silloin pelkäsin menettäväni jotain. Ultrassa kuitenkin kaikki huoli osottautui turhaksi, ei näkynyt mitään hälyyttävää. Nyt näkyi jo pikkuinen elämä ultrassa, pikkumiehen sydän sykki siellä. Jälkikäteen harmittaa, kun en saanut (enkä edes pyytänyt) ultrakuvaa siltä käynniltä.

Nyt neuvolassa tiedettiin tämän ultrauksen perusteella raskausviikot, ja tässä vaiheessa ne olivat rv 8+2. Toisella neuvolakäynnillä myös kokeilimme sydänääniä ja sieltä ne löytyi - TUM TUM TUM!

25.12.2013-28.12.2013

"Varmat viikot" eivät vielä olleet täynnä, mutta silti ajattelimme hyödyntää joulun ajan ja paljastaa tuleville isovanhemmille ja muullekin suvulle uutisen joulupöydässä. Uutinen otettiin hyvin vastaan, oma äitini alkoi heti miettiä millä nimellä häntä tulee tulevaisuudessa kutsua. Onko se mummu vai mummi vai..

31.12.2013-1.1.2014

Uudenvuoden yönä julkaisin omassa Facebookissa yllä olevan kuvan, joka jo vihjailee tulevaa, mutta mitään en edelleenkään kenellekään myöntänyt. Kovinkaan moni ei edes kysynyt, ei ilmeisesti kehdannut. Muutamat ovat jälkeenpäin sanoneet että arvasivat kuvasta asian. Tähän mennessä asiasta tiesivät isovanhemmat, meidän sisarukset sekä mun kavereistani tuleva kummitäti Senja sekä ystäväni Anni. 

10.1.2014

Tätä päivää odotin kuin kuuta nousevaa -ensimmäinen virallinen ultrakäynti Tampereella Terveystalolla.

Siellä se pikkuinen näkyi vääntelehtivän kuvaruudulla, virnistelin varmaan typerästi koko ultrauksen ajan. Tällä ekalla käynnillä osattiin jo antaa meille poikalupaus. Muistan kuinka pikkuinen ei ensin juurikaan liikkunut ruudulla, helvetin unikeko. Ultraaja sitten vähän helisteli toisen majataloa niin johan alkoi liikkumaan. Ihan kuin joku riivattu, veti kauheeta kuperkeikkaa ja ympyrää lopulta siellä. That's my boy.