14.7.2014
Taysin synnytysvastaanotolla käytiin otatuttamassa vähän
sydänkäyrää ja lääkärin vastaanoton kautta sainkin sitten sen menolipun synnyttämättömien osastolle. Osastolla pääsin viimeisimpän huoneeseen
ja päätettiin ettei tänään enää aloteta mitään häätötoimenpiteitä vauvan
ulostuloa varten.
15.7.2014
Aamulla kuulin, että lääkäri oli päättänyt alottaa cytotec –lääkkeillä
synnytyksen käynnistämisen ja sainkin heti aamupalan yhteydessä ensimmäisen
nappulani. Tero oli edellisenä iltana lähtenyt kotiin ja koko tämän viikon
joutui vielä käymään töissä. Keskipäivällä soittelin parille
lähimmälle ystävälle, joille ihan intoa puhkuen kerroin kuinka kohta on vauva
maailmassa. Pah, kunpa olisikin ollut.
Tero tuli kahden jälkeen sairaalaan, viipyi pari tuntia ja
lähti kotia pissattamaan koiria. Tuli sitten illalla uudestaan aina pariksi tunniksi
takaisin. Tässä kohtaa huomasi kuinka haastavaa on omistaa koiria.
16.7.2014
Mun synttäripäivä, tänään voisi olla myös vauvankin päivä!
Aamu alkoi heti pienin supisteluin, olin toiveikas. Oli taas pirun lämmin
päivä, pelkkä sängyssä makoileminenkin huonoin ilmastoidussa sairaalassa oli
raskaana olevalle nestepullukalle yhtä tuskaa. Iskettiin selkään Tens –laite ja
lähdin lenkkeilemään Taysin rakennusta ympäri. Seuraavaksi kiipesin rappusia
ylös ja alas. Ei tuottanut toivottua tulosta, pelkkää hikeä ja palaneen nenän
kyllä siitä sain. Monesti olin käyrillä, supistuksia oli koko päivän. Olin aivan
varma, että kyllä tää tänään on tullakseen, ei kai tässä nyt turhaan kärsitä.
Illalla ysin aikaan Tero pistettiin kotia nukkumaan, mä
lähdin osaston suihkusta nauttimaan ja jumppapallolla taiteilemaan. Pyörin ja hyörin
huonetta ympäri. Kello läheni
yhtä yöllä, kun kätilö sanoi että nyt pistetään sulle kankkuun tämmönen piikki,
joka tainnuttaa sut uneen. Sun on nyt saatava levättävä jos lähtö saliin tulee.
Täti iski piikin persposkeen, huone pyöri minuutin verran ympyrää. Tuntui kuin
olisin vuosisadan bileissä ollut, sitten filmi katkesi. Nopeimmat bibikset ever.
Viimeinen mahakuva kaikkineen mahanahan repeytymineen ja arpineen. Päivää ennen syntymää.
17.7.2014
Herään aamulla viiden aikaan ensimmäisiin auringonsäteisiin
ja avonaisesta ikkunasta kuuluu lokin kaakatusta. Ryömin ylös sängystä ja
taaperran kovaa vauhtia kohti kätilöiden koppia. ”Huomenta, pistetäänkö
käyrille?”
Tsekattiin tilanne, ja voi että mulla kasvo parin metrin tatti
otsaan kun kätilö sanoi varovaisesti ettei täällä Anna nyt kyllä eiliseen verrattuna
oo tapahtunu mitään uutta. Käyrilläkin saatiin vaan huomata kuinka vauva nyt
nukkuu. Ihan kun se olisi vaan vittuillut mulle.
18.7.2014
Eilen olin saanut viimeiset cytotecit, niitä määrättiin
kolmen päivän verran nautittavaksi. Eilen ei ollut mitään oloja, eikä tänäkään
aamuna mitään maailmaa mullistavaa tuntunut. Lääkärit olivat jutelleet mun
tilanteesta ja tulleet siihen tulokseen, että mä voisin lähteä viikonloppua viettämään kotiin. Ajattelivat, että jos siellä rentoutuisin enemmän ja
alkaisi jotain tapahtumaankin. Petasin petini, otin kassini ja vaihdoin
kotivaatteet.
Turvonneet kintut. Jalassa oli ollut vain pari tuntia kevyet pitsiballerinat.
20.7.2014
Sunnuntaiaamuna heräsin taas supistuksiin. Lähdin kuuden
jälkeen käyttämään koiria aamupissalla leveä hymy naamallani ja kireistä supistuksista ähkien. Kotona annoin Teron vielä nukkua. Pompin jumppapallon päällä,
kellottelin supistuksia ja luin murha.infoa. Siis niin kuin ihan tosi,
oikeesti. Haha.
Keskipäivällä lähdettiin takasin sairaalaan, heti käyrille
ja tsekattiin tilanne. Ei mitään, ei siis mitään edistystä. Olin niin
sanoinkuvaamattoman pettynyt. Illalla itkuhuusin jo tutuksi tulleelle
kätilölle, että huomenna lääkäri saa kyllä tehdä päätöksen sektiosta. Mä olen lopen uupunut jo tähän leikkiin.
21.7.2014
Laskettuaika on tänään. Lääkärin piti tulla aamulla käymään
mun tykönä, mutta ei näkynyt eikä kuulunut. Taaskaan. Ei olleet ensimmäiset oharit lääkäriltä. Myöhemmin sain kuulla, että tänään
ei tehdä mitään synnytyksen edistymiseksi. Jaha, kiva.
22.7.2014
Mulle tuotiin uudestaan cytotec –lääkkeitä, ”lääkäri oli
päättänyt, että tällä mennään vielä”. Muistaakseni otin parit pillerit, mutta
vastenhakoisesti. Sinä päivänä mä vain mökötin sängyssäni ja söin karkkia.
23.7.2014
Kieltäydyin cytotec –nappuloista mitä mulle kannettiin.
Kätilöt kottivat ylipuhua mua ottamaan niitä, mutta en enää suostunut. Mä olin jo
niistä kertaalleen viikko sitten saanut vaan helvetin kivuliaat supistukset
vuorokaudeksi, jotka ei edesauttanut mitään, niin miksi mä söisin niitä vielä?
Mulle kerrottiin, että heidän pitää merkata tietoihin, että oon kieltäytynyt
niistä. Kehotin heitä kertomaan tämän myös hoitaville lääkäreilleni, minä en
näitä enää popsi. Piste. Mun raskausmyrkytyksen oireetkin etenee kuin idän pikajuna, joten keksikääpäs
joku muu keino saada tämä kersa pois musta.
Mittailin itsekin paineita osastolla, tässä vielä kesyt arvot.
Klo 12 tuli kätilö kertomaan mulle, että tänään heti kun sali
vapautuu niin pääsen sinne.
VIHDOINKIN!
Klo 14 tuli tieto, että päästään saliin. Kävelin sinne niin
kovaa kuin jaloistani pääsin. Ettei varmastikaan kukaan kerkeä kiilaamaan sinne ennen mua, siitähän olisi voinut syntyä tappelu. Kysyin salissa, että olisiko tää homma ohi jo
ennen klo 21. Kätilö nauroi mulle, mutta mä olin ihan tosissani. Sillon tulee telkkarista yksi sarja mitä oon seurannut, en mä laske leikkiä!
24.7.2014
Klo 04.10 pitkä taistelu on ohi. Poika tuli maailmaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti